Mietin tuossa viikonloppuna, kun pyyhin ruokapöytää ties kuinka monennen kerran päivän aikana. Ruuanlaittoa, ruokapöydän siivoamista, tiskipöydän siivoamista, pyykkäämistä, ruuanlaittoa, ruokapöydän siivoamista, jne. Ohhoh.
No ei ollut, ei. Seuraavana yönä heräsin siihen, että vatsassa velloi. Olin aivan varma, että se johtui vain loman päättymisestä ja arjen alkamisesta. Mietin jo työmäärää, mikä oli kertynyt loman aikana. Mistä aloittaa ja mitä tekee asioille. Toisaalta, en malttanut odottaa, että pääsee alkuun, on niin monta uutta projektia, jotka on saatava alkuun, mutta mistä aloittaa. Ja toisaalta pienimmän hoitoon vieminen ahdistaa. On niin perääni vielä. Mutta ei. Ei se sitä ollut.
Vatsatautihan se. Aamuyön sitten halailinkin, oikeastaan rutistin pönttöä ja yökkäilin. *burb*yök*. Kuume nousi 39,5 asteeseen ja olokin oli sitten sellainen. Mä olen todella harvoin kipeänä, kun se sitten iskee, olen aivan ruumis.
Alkuviikon kuumat hellepäivät menivätkin sitten siinä, että äippä makasi sohvalla, yritti pysyä hengissä ja hereillä, lapset kirmasivat yökkäreissä sisällä, aurinko paahtoi ulkona, meillä oli verhot tiukasti kiinni, isommat lapset laittoivat kaikille lapsille ruuaksi päivällä pitsaa, välipalaski jätskii ja popkornii, illalla ruuaksi, ööh, oho, pitsaa... ja pienin istui äitin kainalossa ja pelasi tabletilla. Huonon olon lisäksi huono omatunto.
Siitä tulikin kamala huuto lasten kesken, kun kaiken hauskuuden keskellä saadessaan tehdä suunnilleen mitä vain, huomattuaan, että uimaan ei voida mennä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti