Parisuhdeneuvoja on tullut luettua lehdistä ja netistä aika paljon.
"Miksi naisystäväni muuttui haluttomaksi"
ja riemastuttava keskustelu, jota jäin myös pohtimaan, menopaussista (ei kai mulla vielä..?) viimeisimpänä.
Kaikissa neuvotaan keskustelemaan. voikökkö. Keskustelu luonnollisesti on varmaankin paras keino päästä eteenpäin ja saada omat solmut omassa päässä löysemmälle. Mutta onko pakko? Musta ei tunnu luonnolliselta eikä hyvältä keskustella haluista tai alakerran jutuista muutenkaan. Ja mitä, jos mies luulee, että syyttelen häntä jostain? Tai että hänessä olisi vika? Että hän ei olisi haluttava? Tai että mä en juuri hänen vuokseen halua suudella? Miten sen selittää toiselle, että mä en vaan tykkää siitä. Joskus se on kivaa, mutta yleensä ei. Ymmärtääkö mies sitä ollenkaan? Mustakin se on vähän outoa, välillä tykkää jostain ja välillä ei. Miten mies sen ymmärtää? Ja koska mun on vaikea puhua niistä asioista, osaanko puhua kunnolla, vai yritänkö vain nopeasti asiasta eroon ja mene siitä, mistä aita on matalin? Ahistaa ja nolostuttaa puhua niistä asioista.
Vaikeaa se on keskustella aiheesta, kun ei edes tiedä, mistä kaikki haluttomuus johtuu. Johtuuko kaikki vuosia sitten alkaneesta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jota ei osattu alkuun diagnosoida, johtuuko se kolme vuotta masennuslääkkeiden käytöstä, vaikka lääkkeiden syönti on jo lopetettu. Johtuuko se jostain vielä kauemmin aikaa sitten tapahtuneesta?
Kuinka saada nuo solmut auki, kuinka saada oma pää selvitetyksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti