Naapuri oli varmaan kytiksellä aidan takana, sillä kun menin sateen jälkeen illalla pihaan taas siivoamaan vähän leluja, oli naapuri jo valmiina koiransa kanssa.
"jaaha, vai tuollainen tuli pihaan. Kyllä sitä lapsille nyt ostellaan kaikkea. Meteliä tulee taas, kun siihen etupihalle piti laittaa. Tiellekin näkyy"
Meille oli tullut leikkimökki, lasten kauan odottama.
Vaan ei naapureille kauan odotettu. Mä katsoin taas suu auki hölmistyneenä, että voiko tää olla totta, ihanko se tosissaan? Tuuliviiri jatkaa "kauhee metelikin tuli siitä kuorma-autosta, kun se toi tuota mökkiä. Kauan kesti. Olisitte voineet varoittaa, että tulee ääntä tänään. Sähän tiedät, miten herkkä olen koville äänille ja metelille. Varsinkin tuo teidän yhden lapsen korkea ääni käy korviin".
Sain leukani nostettua ja sanoin, ettei se meteli kovinkaan kauaa kestänyt. Puolisen tuntia.
"Lapsetkin mölys, kun rupesivat leikkimään siellä. Ettekö voisi laittaa sitä takapihalle?" Tuuliviiri vain jatkoi.
"No nyt kyllä pitää, ikävä kyllä, sulle sanoa, ettei voida laittaa sitä takapihalle. Sinne ruvetaan rakentamaan terassia ja, no, ei sinne kaikki mahdu."
Ja mitä he**ttiä mä sille mitään selitän? Mä mietin samalla, kun yritin olla kohtelias.
"Teidän ovikin kokoajan paukkuu, kun lapset ramppaa edestakaisin. Voisitko sanoa niille, että laittais oven hiljempaa kiinni, tai ettei ne ramppais?" Siihen päätteeksi Tuuliviirin koira pissas meidän aidan tolppaan, eikä rouva tehnyt mitään. Aivoisussentään, että mua otti päähän. Mä huusin sisälläni ja puristin hampaat yhteen. Sain hymyn aikaiseksi ja sanoin, että lapseni saavat omalla pihallaan leikkiä ja toivon sinulle pikaista paranemista. Ikävää, että toipumiseesi tuntuu kuuluvan kiukuttelu ja ääniyliherkkyys, mutta uskon, että olet pian taas oma, ihana itsesi, joka nauttii elämästä ja haluaa, että muutkin nauttivat siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti