tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kyllä maailmaan ääntä (ja saunakukkia) mahtuu, paitsi täällä



Tästä tuntuu tulevan hyvä päivä. Toisen naapurin autoa ei näy pihassa ja toinen ei ole vielä käy. nyt meidän aidan takana kyttäämässä.
Ai niin, enkä ole siitä muistanutkaan kertoa? Tuuliviiri tuppaa tekemään sitä, että ulkoiluttaessaan koiraansa, tulee meidän aidan viereemme, ja kyttää vaivihkaa pihallemme. Jos satun olemaan pihalla, kääntää päänsä (hyvä, ettei viheltele "en mää mitään") luullessaan, etten ole huomannut. Jos hän tajuaa, että olen huomannut, joutuu tervehtimään, tai sitten tulee kivaa tekstiä tyyliin "et sitten ole leikannut nurmikkoa / tuo saunakukka on muuten rikkaruoho /jne".  Meillä on yksi nurkkaus pihasta jätetty niittymäiseen tilaan, siinä on paljon saunakukkaa, horsmaa, niittyleinikkiä, yms. Jätimme nurkkauksen sen vuoksi, että toivomme perhosten viihtyvän siinä ja toinen naapurimme on siinä takana, eikä aitaa ole. Niitty on kasvanut niin korkeaksi, että näkösuoja on hyvä. Leeliaa kyllä häiritsee se niitty, mutta se on meidän piha ja me tykkäämme näkösuojasta ja perhosista. Rouva on todennut miehelleen, että "mitä paskamaata siihen on tuotu?" Nokkosiakin siinä on, olen joskus ajatellut poimivani niitä, pakastavani ja käyttäväni ruuanlaitossa. Ajatuksen asteella toistaiseksi, mutta toivon joskus oikeasti saavani itsestäni irti sen verran, että saisin sen tehtyä ja että siitä tulisi tapa.

Mutta joo, naapureilla on lomaa vielä tämä viikko, joutuu olemaan päivisinkin varuillaan, mutta ensi viikolla helpottaa, vähän. Voidaan lasten kanssa olla rennommin ja olla pihalla varomatta meteliä.
Onneksi viikonlopuksi mennään mummin luo ja siellä sentään maailmaan mahtuu ääntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti